Parempaa yhteistä ajattelua. Parempia päätöksiä.
Kuinka paljon hyvää ajattelua teillä jää käyttämättä?
Tiimissä voi olla valtava määrä kokemusta, osaamista ja näkemystä... mutta sillä on merkitystä vasta, kun se saadaan yhteiseen käyttöön ja se näkyy ihmisten tavassa toimia yhdessä.
Oletko joskus ollut tilanteessa, jossa ihmiset kuuntelevat vastatakseen, eivät ymmärtääkseen? Kaikkea olennaista ei sanota ja keskustelua hallitsevat samat ihmiset. Ja usein kokous päättyy eikä kaikille ole selvää, mitä oikeastaan päätettiin.
Puhetila auttaa tekemään näkymättömän näkyväksi – ja muuttamaan sen tavaksi puhua, kuunnella, ajatella ja tehdä päätöksiä paremmin yhdessä.
Ei valmistautumista. Ei sitoutumista valmennukseen.

Tunnistatko nämä?
Kokous voi näyttää sujuvalta – ja silti paljon osaamista jää käyttämättä.
- Tärkeä ajatus jää sanomatta.
- Eriävä näkemys ohitetaan liian nopeasti.
- Äänekkäimmät tai nopeimmat vievät eniten tilaa.
- Ihmiset kuuntelevat lähinnä omaa puheenvuoroa odottaen.
- Kokous vaikuttaa sujuvan hyvin, mutta yhteistä ymmärrystä ei oikeasti synny.
- Päätös tehdään ennen kuin kaikki olennainen tieto ja ajatukset ovat pöydällä.
- Kahviautomaatilla puhutaan rehellisemmin kuin itse kokouksessa.
- Kaikille ei ole selvää, mitä päätettiin tai mitä tapahtuu seuraavaksi.
Ongelma ei välttämättä ole osaamisen puute.
Ongelma on, ettei huoneessa olevaa osaamista saada hyödynnettyä kokonaan.
Nämä eivät kuitenkaan ole vain kokousongelmia. Sama tapa toimia näkyy siinä, miten ihmiset keskustelevat vaikeista asioista, haastavat toisiaan, tekevät päätöksiä, käsittelevät muutosta ja toimivat yhdessä arjessa.
Miksi tällä on väliä
Pienet hetket kokouksessa näkyvät isoina asioina liiketoiminnassa.
Heikommat päätökset
Olennainen tieto huomioimatta päätöksiä tehtäessä.
Hidas toimeenpano
Ihmiset ymmärtävät päätökset eri tavoin ja lähtevät toimissaan eri suuntiin.
Epäselvä sitoutuminen
Henkilö, joka ei koe tulleensä kuulluksi, ei sitoudu täysillä.
Samat asiat palaavat pöydälle
Sama kysymys avataan kokouksesta toiseen uudelleen.
Osaaminen alihyödynnetään
Hiljaisempien ja hitaammin ajattelevien näkökulmat katoavat.
Näennäinen yksimielisyys
Oletetaan, että kaikki ovat samaa mieltä ja vaikeat asiat kierretään.
Ja toisin päin:
- Parempi vuorovaikutus
- enemmän relevanttia tietoa
- paremmat päätökset
- vahvempi sitoutuminen
- nopeampi toimeenpano
Tämä on toimintakulttuuria
Kokoukset ovat yksi paikka, jossa toimintakulttuuri näkyy.
Se, miten ihmiset puhuvat, kuuntelevat, haastavat toisiaan, käsittelevät vaikeita asioita ja tekevät päätöksiä, muodostaa osan yrityksen toimintakulttuurista. Vuorovaikutuksen kehittäminen ei ole vain viestintää tai kokoustekniikkaa. Se vaikuttaa siihen, miten ihmiset toimivat yhdessä ja miten yritys toimii ihmisten kautta.
Puhetilan ydin
Puhetila muuttaa yrityskulttuuria muuttamalla ihmisten tapaa kohdata toisensa.
Muutos alkaa ihmisistä. Kun ihmisten tapa toimia muuttuu, muuttuu myös tapa, jolla tiimi toimii yhdessä. Kun tämä toistuu organisaatiossa, myös toimintakulttuuri alkaa muuttua.
- Yksilö
- vuorovaikutus
- tiimi
- toimintakulttuuri
- yritys
Miten Puhetila työskentelee?
Me emme vain kysy, miten uskotte toimivanne. Me katsomme, mitä oikeasti tapahtuu.
Puhetilan lähtökohtana ei ole oletus siitä, miten ihmisten pitäisi toimia. Me katsomme todellista toimintaa ja rakennamme kehittämisen sen pohjalta.
- 01
Todellinen toiminta
Työskentelemme aidon tilanteen parissa, eli kokouksen, keskustelun tai työpajan, joka teillä joka tapauksessa käydään.
- 02
Havainto
Katsomme tilannetta ulkopuolelta, tarvittaessa videon avulla, ja nostamme esiin hetket, jotka sisältä käsin jäävät huomaamatta.
- 03
Ymmärrys
Käymme havainnot läpi yhdessä turvallisesti: mitä tapahtui, miksi se tapahtui ja miten se vaikutti keskusteluun.
- 04
Harjoittelu
Kokeilemme uusia tapoja puhua, kuunnella ja päättää – heti, käytännössä ja omien tilanteidenne kautta.
- 05
Muutos
Uudet toimintatavat siirtyvät arkeen ja alkavat näkyä siinä, miten tiiminne ajattelee ja toimii yhdessä.
Turvallinen tapa katsoa
Video on armoton. Puhetilan tapa katsoa sitä on armollinen.
Tarkoitus ei ole
- etsiä virheitä
- nolata ketään
- näyttää ihmisille, mitä he tekivät väärin
Vaan
- tehdä näkymätön näkyväksi
- löytää käyttökelpoisia havaintoja
- harjoitella turvallisesti parempia toimintatapoja
Mitä Puhetila muuttaa?
Viisi muutosta, jotka näkyvät arjen keskusteluissa.
- 01
Ajatus kirkastuu ennen kuin puhe pitenee.
Ihmiset oppivat tunnistamaan, mikä heidän viestissään on olennaista ja sanomaan sen selkeämmin.
Vähemmän kiertelyä. Vähemmän turhaa selittämistä. Nopeammin asiaan.
- 02
Kuunteleminen muuttuu odottamisesta ymmärtämiseksi.
Sen sijaan että odotetaan omaa vuoroa, opitaan kuuntelemaan sitä, mitä toinen oikeasti yrittää sanoa.
Kysytään ennen kuin oletetaan. Tarkennetaan ennen kuin päätellään.
- 03
Enemmän ihmisiä tulee mukaan yhteiseen ajatteluun.
Hyvä keskustelu ei synny siitä, että äänekkäimmät tai nopeimmat ajattelijat käyttävät eniten tilaa.
Opitaan tunnistamaan oma tapa ottaa tilaa – ja antaa sitä.
- 04
Eri mieltä oleminen helpottuu.
Tiiminne harjoittelee tuomaan keskeneräisiä ajatuksia, kysymyksiä ja eriäviä näkemyksiä keskusteluun rakentavasti.
Tavoitteena ei ole olla samaa mieltä. Tavoitteena on uskaltaa ajatella yhdessä.
- 05
Keskustelusta jää jotain käteen.
Kun ajatukset ilmaistaan selkeästi ja niihin reagoidaan, yhteisen ymmärryksen rakentaminen helpottuu.
Mitä me ymmärsimme? Mitä me päätimme? Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Kun nämä pienet toimintatavat muuttuvat, muuttuu vähitellen myös se, miten ihmiset toimivat yhdessä. Muutos voi näkyä parempana päätöksentekona, sujuvampana yhteistyönä, rohkeampina keskusteluina ja kykynä viedä asioita yhdessä eteenpäin.
Puhetila ei tuo huoneeseen lisää osaamista. Se auttaa saamaan enemmän käyttöön siitä, mitä siellä jo on.
Kolme linssiä
Samaa tilannetta katsotaan kolmesta suunnasta.
Työskentelyä tarkastellaan aina kolmen linssin kautta. Kaikkien kolmen ei tarvitse olla mukana jokaisessa pidemmän prosessin tapaamisessa – mutta jokainen näkökulma on mukana kokonaisuudessa.

Kati Malvila
Vuorovaikutus, ryhmädynamiikka ja tilan jakaminen
Miten ihmiset kohtaavat toisensa ja toimivat yhdessä?
Miten kuunteleminen, tilan jakaminen ja erilaisiin näkemyksiin suhtautuminen näkyvät arjessa? Kenen ääni kuuluu, mitkä näkökulmat jäävät sivuun ja miten yhteinen tapa toimia rakentuu?

Mikko Leppilampi
Ilmaisu, läsnäolo, rohkeus ja vaikuttaminen
Miten oma toiminta vaikuttaa muihin ja yhteiseen tekemiseen?
Miten läsnäolo, ilmaisu ja rohkeus näkyvät tavassa kohdata muita, ottaa vastuuta, sanoa olennainen ja vaikuttaa siihen, mitä ympärillä tapahtuu?

Jarkko Iitiä
Strateginen ajattelu, argumentointi ja päätöksenteko
Miten yhteinen ajattelu muuttuu suunnaksi ja toiminnaksi?
Miten olennaiset asiat nostetaan esiin, erilaiset näkemykset punnitaan ja yhteisestä ajattelusta edetään päätöksiin, sitoutumiseen ja toimeenpanoon?
Kenelle Puhetila sopii?
Puhetila sopii yrityksille, jotka haluavat ymmärtää ja kehittää sitä, miten ihmiset toimivat yhdessä.
Työ voi kohdistua esimerkiksi johtoryhmään, esihenkilöihin, tiimiin, asiakastyötä tekeviin ihmisiin, muutostilanteeseen tai laajemmin koko organisaatioon.
- Johtoryhmä
- Esihenkilöt
- Tiimit
- Avainhenkilöt
- Asiakastyö
- Muutostilanteet
- Koko organisaatio
Johtoryhmä on usein luonteva paikka aloittaa, mutta Puhetilan tavoite ei ole kehittää vain yhtä ryhmää. Tavoitteena on auttaa yritystä kehittämään tapaansa toimia yhdessä.
Näin yhteistyö voi alkaa
Ei yhtä valmista pakettia kaikille.
Puhetila ei tarjoa yhtä valmista pakettia kaikille. Aloitamme asiakkaan todellisesta tilanteesta ja rakennamme työskentelyn sen ympärille. Esimerkkejä, miten voi lähteä liikkeelle:
- Yksi tilanne
- laajempi työskentely
- pidempi muutosprosessi
Yksi päivä
Konkreettinen ensimmäinen Puhetila-kokemus.
- 6–10 henkilöä
- valmistelu
- havainnointi / video
- valmennus
- purku
- konkreettiset havainnot ja seuraavat askeleet
Hinta alkaen 6 900 € + alv
Yön yli / kaksi päivää
Syvempi työskentely ja enemmän aikaa yhteiselle kokemukselle, harjoittelulle ja reflektoinnille.
Hinta alkaen 11 900 € + alv
Pidempi prosessi
Kun tavoitteena on pysyvämpi muutos useissa ryhmissä tai koko organisaation toimintatavassa.
- Kesto noin 9 kk
Hinta alkaen 42 000 € + alv
Kokonaisuuden hinta riippuu esimerkiksi osallistujamäärästä, kestosta, sijainnista ja toteutuksen laajuudesta. Ilmoitetut hinnat sisältävät Puhetilan valmentajien osuuden. Matka- ja majoituskulut sekä mahdolliset tila-, ruokailu- ja oheisohjelmakustannukset laskutetaan erikseen. Lopullinen hinta tarkentuu keskustelussa.
Puhetila ei ole kaikille.
Puhetila ei ole oikea valinta, jos:
- haluatte vain mukavan virkistyspäivän ilman halua tarkastella omaa toimintaa
- etsitte yhtä nopeaa temppua
- ette ole valmiita katsomaan omaa toimintaa avoimesti
Puhetila sopii organisaatioille, jotka ovat valmiita katsomaan rehellisesti sitä, miten ihmiset toimivat yhdessä – ja muuttamaan toimintatapojaan havaintojen perusteella.
Kysymykset
Kysymykset, jotka tässä vaiheessa yleensä nousevat.
Ei. Johtoryhmä on usein luonteva paikka aloittaa, mutta Puhetila voi työskennellä myös esihenkilöiden, tiimien, avainhenkilöiden, asiakastyötä tekevien ihmisten tai koko organisaation kanssa. Työskentelyn kohde valitaan sen perusteella, missä yrityksen yhteistyötä ja toimintakulttuuria halutaan kehittää.
Tallennus, pääsy ja säilytysaika sovitaan asiakkaan kanssa ennen kuvausta. Materiaali voidaan poistaa sovitun työskentelyn jälkeen.
Materiaalia ei käytetä markkinoinnissa ilman erillistä kirjallista lupaa. NDA voidaan tehdä.
Siitä sovitaan etukäteen. Ryhmä valmistellaan ennen katsomista, klipit ovat lyhyitä eikä ketään käsitellä yksin esimerkkinä. Työskentely voidaan toteuttaa myös ilman videota.
Aluksi kamera yleensä tiedostetaan, mutta huomio siirtyy nopeasti takaisin varsinaiseen työhön. Katsomme toistuvia tilanteita, emme yksittäisiä eleitä.
Ei. Se sopii erityisen hyvin ryhmille, jotka toimivat jo hyvin mutta haluavat saada enemmän irti osaamisestaan.
Ei. Aloittaa voi yhdestä päivästä.
Valmennuksen kesto riippuu valitusta kokonaisuudesta. Se voi olla yhden päivän valmennus, kahden päivän kokonaisuus tai pidempi kehittämisprosessi. Sovimme toteutuksen laajuudesta ja aikataulusta yhdessä.
Aloitamme yhteistyön mahdollisimman pian asiakkaan tarpeen ja Puhetilan varaustilanteen mukaan. Keskustelemme ensin tavoitteistanne ja tilanteestanne, minkä jälkeen sovimme sopivasta toteutuksesta ja aikataulusta.
Kuuntelemme tilanteenne, arvioimme yhdessä onko Puhetila oikea ratkaisu ja hahmottelemme sopivan tavan aloittaa. 30 minuuttia, ei valmistautumista.
Kyllä. Aloitus räätälöidään tilanteen ja ryhmän koon mukaan.
Miten lähdetään liikkeelle
Katsotaan yhdessä, miten teillä toimitaan.
Aloitamme keskustelulla yrityksenne tilanteesta, tavoitteista ja siitä, missä yhteistyötä halutaan kehittää. Sen jälkeen arvioimme yhdessä, onko Puhetila siihen oikea tapa.
30 minuutin keskustelussa:
- ymmärrämme tilanteenne
- katsomme, onko Puhetila oikea ratkaisu
- hahmottelemme teille sopivan tavan aloittaa
- jos Puhetila ei ole oikea ratkaisu, sekin todetaan suoraan
30 min · Ei vaadi valmistautumista · Ei sido mihinkään
Tunnistitko tilanteen, mutta päätös on jonkun muun? Lähetä tämä sivu eteenpäin.
Jätä yhteydenottopyyntö
© 2026 Puhetila™